1. LUKU Yhteinen esihistoria ja kehitys

Vanajalaiset perustivat Asikkalan ja Hollolan kuudennella vuosisadalla jKr. Kaikki laittoivat miehiä erälle pitkin Rievelin reittiä, myöhemmin mukaan liittyivät Lammi ja Sysmä. Erityisesti Asikkalan kylien venekunnat valtasivat Enonveden ympärysmaita. Turkisten jälkeen kelpasivat myös kala ja lihariista.

Erämaat olivat tärkeä osa emäkylien taloutta ja nimettiin maa-lopukkeella, joskus ehkä omistajasuvun mukaan: Kousanmaa, Paadenmaa, Pertunmaa, Nurmaa jne. Niistä käytiin kilpailua ja kauppaa, niitä verotettiin ja perittiin. Ne merkittiin paikan päällä pilkottamalla puihin, ja sopiviin paikkoihin pystytettiin kalamajoja ja talaita.

Lopulta, 1400-luvulta lähtien, hallinnan varmistamiseksi jonkun täytyi asettua eräsijalle asumaan, muuten saman teki naapuri. Kruunu suosi uudisasutusta; ainakin kahteen kertaan Ruotsin kuninkaat julistivat kaiken vapaan maan kruunun omaisuudeksi, jaettavaksi kelle vain joka lupasi ruveta veroa maksavaksi talonpojaksi.

Raivattiin siis kaski, rakennettiin haikupirtti ja oltiin paikkakuntalaisia. Vaakasuoran hirsisalvoksen tekotaito on saatu slaaveilta karjalaisten välittämänä jo yli tuhat vuotta sitten, kun kunnolliset rautakirveet yleistyivät. Alkuperäinen haikutupa on ollut kivikiukaan ympärille salvottu hirsimaja. Kiuas opittiin pian muuraamaan savuaukoilla varustetuksi leivinuuniksi, jonka päälle sopi vaikka pieni perhe makaamaan.

Maanviljelyä Suomessa on harjoitettu nykytietojen mukaan ajanlaskun ensi vuosikymmeniltä. Parhaat maat asuntojen lähellä on pidetty peltoina ja eri kaskeamismenetelmillä käyty aina etemmäs metsän kimppuun.

Järeä havumetsä oli viljelyn kannalta hyödytön, kunnes karjalaiset kehittivät huuhtakaskitekniikan. Siinä pyällettiin isot puut pystyyn kelottumaan ennen kaatamista, jolloin saatiin erityisesti rukiille sovelias kaskimaa. Syysruista Suomessa on luultavasti alettu viljellä vasta 1300-luvulla, entisten ohran, kauran ja kevätrukiin ohella. Huuhtamenetelmä vauhditti Etelä-Savon erämaiden varsinaisen asuttamisen.

Kylät

Mäntyharjun kirkkopitäjä on syntynyt ja kastettu 1595 Jaakko Pietarinpojan, Kyttälän kylmään kappeliin osoitetun entisen sotilaspapin toimesta. Kerran kappeliraiskaa vilkaistuaan hän matkusti Tukholmaan, anoi ja saikin kuninkaalta käskykirjeen uuden kirkon perustamisesta ennen kuulemattomalle seudulle nimeltä Mäntyharju.

Kyttälä sopi Jaakko-papille kirkonpaikaksi, pitäjä sille koottiin kuin pyykkinyytti: lieve yhdeltä naapurilta, kulma toiselta, vähän reunaa kolmannelta. Uusi raja asettui monessa kohdin lähes asumattomaan korpeen, mikä lienee ollut välttämättömyyden viisautta. Naapurikirkot olivat tarpeeksi katkeria jo näistäkin menetyksistä.

Enonveden ja siihen laskevien Vehkajärvien rannoilla mainittiin uuteen pitäjään kuuluviksi Hölttä, Paistjärvi, Paljakka, Pärnämäki, Sihvola eli nykyinen Enonlahti ja vähän myöhemmin Kousankylä. Höltän talot omistivat kaksi laajaa niemeä, Särkeniemenmaan Enon ja Rievelin kulmauksessa sekä Suurenniemenmaan sitä vas-