4. LUKU Enonlahti, kivjalka-aitojen kalastava kylä

"Ei missään oo niin kirkasta vettä,
ku soitten lähtehissä.
Ei mistään saa niin rakasta heilaa,
ku toisen tähtehistä.

En ole ennen riiannut,
vaan tarvisi kerran koittaa.
Sanoohan ne olevan sen hauskempata,
ku haitarilla soittaa.

Mikähän puu tuolla kankaalla kasvaa?
Mikäs muu ku mänty.
Mikään muu niin lämmin o
ku oman kullan sänky."

Sodan jälkeinen aika

Sota pimensi ikkunat ja hiljensi kokkokalliot. Talvisodan alkaessa Enonlahden henkikirjoitettu väkimäärä oli vähentynyt 25 hengellä, ja sodat kaatoivat 9 miestä.

Heinmäestä kaatui 3 Koivulan veljestä, vielä kotona olleet Eino ja Martti sekä jo perheenisäksi ehtinyt Ville. Neljäs veli vedettiin pois eturintamalta, että edes yksi poika säästyisi. Peltolasta meni Eino Hietanen, Laurilasta Tauno Kyyhkynen, Joensuusta Konsta Erola, Rajalammilta kaksi miestä, Sulo ja Erkki Kilkki ja Kuussillasta Uuno Virtanen.

Sodan jälkeen väkiluku taas nousi, mikä osin johtui Karjalan lahjasta kylälle: Raudusta saapuivat Matti Leppänen kahden poikansa kanssa Vehkaharjuun, Juho Laitsaaren seitsenlapsinen perhe Selkämään sekä Varpu Pirnes kahden aikuisen poikansa kanssa Juurikkaan vanhalle torpanpaikalle.

Juurikkaassa oli riihi ja pensoittunutta pellonpohjaa. Vehkaharju oli osaksi Kymiyhtiön, osaksi Lahtelan maasta muodostettu kylmä tila. Selkämä koottiin osaksi Kymiyhtiön, osaksi sotaleski Martta Leikkosen maista, joihin kuului Töllinharjun vanhaa viljelmänpohjaa. Jotakuinkin tyhjästä joutuivat siis Enonlahden rautulaiset aloittamaan uudella kotiseudullaan. Muistomerkki Pankalahden suoaukealla kuvaa myös heidän työtään.

Leskeksi jäänyt Juho Laitsaari katraansa kanssa pääsi aluksi Hujaseen, että oma väliaikainen asumus ehdittiin rakentaa. "Kyllä meille mahtuu", oli Tilda Hujanen sanonut kahden huoneen mökistään, ja mahtui sinne. Vanhin poika Lauri oli solminut jo Rantasalmella avioliiton Impi Hynnisen kanssa. Nuorikosta tuli äiti miehensä sisarusparvelle, jota omat viisi lasta somasti jatkoivat.