2. LUKU Maaperä, maisema ja luonto

meltä Pöysälä, josta sukututkija Aune Pöysä katsoo löytäneensä isäntälinjan Pärnämäen Pöysän taloon aina 1800-luvulle saakka. Pärnämäkinen muistitieto pitää yksimielisesti Pöysää kylän vanhimpana talona, mutta sen entistä omistajasukua Asikkalasta tulleena.

Ajan "sekavuudessa" voinee olla mahdollista, että Uskilan eräalue olisi ensialkuun ulottunut Nurmaalta nykyisen Pärnämäen puolelle ja vasta myöhemmin rajattu kuuluvaksi Asikkalalle. Silloin Hollolan Pöysälästä lähtenyt asutus olisi hyvin voinut alkaa vaikkapa nykyisessä Jalajassa, joka on vanha viljelypaikka lähellä kylien rajaa. Se sijaitsee uudisasutusten tapaan järven rantamailla ja on lohkottu Pöysästä vasta 1900-luvulla.

Jalaja-sana on jalavan rinnakkaismuoto; kynä- ja vuorijalava taas ovat eteläisiä jalopuulajeja. Lähimmät luonnonvaraiset jalavat kasvavat tänä päivänä Etelä-Hämeessä.

Unohtunut Pärnä

Pärnämäen nimen takana saattaa olla Uudenkylän käräjillä 1478 sakkoihin langetettu Oleff Pernan Cangantaka - Olavi Pärnänen Kangantaan kylästä - kuten Martti Favorin arvelee. Olavi tai joku muu saman lisänimen kantaja on tietysti voinut ennättää paikalle ensimmäisenä ja jättää niin selvän jäljen itsestään, ettei mikään mäelle noussut ole enää saanut nimeä vaihtumaan. Itäsuomalaiset asuinpaikkojen nimet tosin pyrkivät muuntumaan elämän myötä. Henkilön mukaan annetun nimen pitäisi myös olla omistusmuodossa, siis Pärnäsen- tai Pärnäänmäki.

Pärnä-alkuisia paikannimiä on Etelä-Suomessa metsälehmuksen luontaisella levinneisyysalueella. V. Erkamon tutkimuksessa "Pärnä-sanasta ja sen merkityksestä" on kerätty 11 eri pärnän tarkoitetta, joista tunnetuin on lehmus eli niinipuu. Lähes yhtä yleisesti pärnä on tarkoittanut niinen vuoksi lehmuksesta tai jalavasta kiskottua tuoretta kuorta, niiniainesta. Aivan etelässä pärnä on ollut myös jalavan toisintonimi.

Nämä merkitykset, puut ja irtikiskottu kuori, menevät päällekkäin Virossa ja Etelä-Suomessa. Sekä virolaisen Pärnun kaupungin että Suomen Pernajan pitäjän nimi perustuu pärnä-sanaan.

Metsälehmus on hitaasti kasvava puu, joka suosii hikevää, kivikkoista multamaata. Se lisääntyy parhaiten kantovesoista ja muodostaa pysyviä metsiköitä. Niinikuidun saamiseksi kuori revitään irti mahdollisimman pitkinä suikaleina. Lehmus jää seisomaan valkeana ja paljaana jopa vuosiksi; niinipuumetsikön omistaja on silloin "puilla paljailla".

Tällä hetkellä Pärnämäen kylän alueella kasvaa villiä metsälehmusta autioituneen Ristilän alapuolella, maantien toisella puolella notkossa, sekä Siikasen rannalla. Siellä puun taimet on kaadettu useaan kertaan, joten ne vesovat nyt pensaiden tapaan. Metsälehmusta kannattaisi suosia. Sen puuaines on hyvin valkoista, sitkeää ja erittäin kevyttä. Kasvutapa on kaunis ja kukinta hieno; kukat ovat tee- ja rohtoainesta ja erikoisen hyviä hunajanantajia.

Niintä on kiskottu Suomessa vielä viime sodan jälkeen, missä vain lehmuksia