2. LUKU Maaperä, maisema ja luonto

miksi kuin vedet. Saavutettu parannus metsänkasvuun ei liene ollut niin suuri kuin toivottiin.

Elävä luonto

Mänty hallitsisi karua rapakivialuetta valtikkaana, jollei ihminen sekaantuisi asiaan. Paljaita kallioita lukuunottamatta kaikki kovapohjainen maa on yleensä kaskettu moneen kertaan menneiden sukupolvien aikana. Kasken jälkeen syntyi aho, sitten koivikko tai petäjikkö. Kuusi taantui.

Lehtimetsää kasvaneet rehevät alueet on ensinnä raivattu pelloiksi, joista nyt noin neljäsosa on jälleen metsitetty etupäässä havupuilla. Nykyajan metsätalous usein yhdistää luonnon yksipuolistumisen maisemien rajuihin muutoksiin.

Ainut seudun luonnonvarainen jalopuu, metsälehmus, on lähes hävinnyt niinen kiskonnan takia. Sitä saatiin nuorten täysikasvuisten lehmusten ja jalavien kuoren alta eli niinen otto tappoi puun. Niini kuitenkin oli haluttu tarvike, kauppa- ja verotavara. Pärnämäessä, Kousassa ja Enon rannalla Häränniemessä kasvaa metsälehmusta, Matun saaressa on pienoinen lehmuslehto. Ahveniston Marjomäessä on nuorempien ohella mahtava, ontoksi lahonnut mutta yhä vihannoiva jättiläispuu.

Kaskiahojen tarunomaisen marja- ja kukkarunsauden voi nykyisin aavistaa pientareiden kasvillisuudesta: kellertävä viisisädetyräkki täyttää Pärnämäen tienvarsia, metsänätkelmä Iihoon mäkivierua. Ruusuruoho, harakankello, musta-apila, nurmikohokki, valkoailakki, peurankello, tervakko ja ahomansikka nousevat vielä köyhiin ja lannoittamattomiin niitynperiin muistoina kaskisavujen ajasta.

Mustikka ja puolukka menestyvät siellä missä mäntykin, vadelma siellä mistä männikkö on hakattu aukoksi. Vain liian yksipuolinen metsänviljely voinee uhata näiden marjojen satoa samalla tavoin kuin suomarjoille kävi taannoisten kuivatusten takia.

Hirvet näyttävät viihtyvän neljän kylän mailla hyvin. Metsästys säätelee niiden samoin kuin jänisten ja kettujen kantaa voimakkaasti. Majavien yritykset asettua alueelle on myös säädelty saman tien tyhjiin. Saukoista on hajahavaintoja, liitoorava lienee kadonnut pesäpuiksi käypien yli-ikäisten haapojen myötä.

Maatalouden muutokset näkyvät linnustossa: kurjet pitävät vielä hoviaan viljellyillä peltoaukeilla, mutta kurpat, ruisrääkät ja kottaraiset ovat taantuneet. Valkoselkätikka on pelkkä ruma sana, ainakin metsänomistajille. Kanalinnuista viedään viimeisiä, telkät ja härkälinnut lisääntyvät, kuikan huuto ja laulujoutsenten toitotus kaikuvat tietyillä, rauhaisilla järvillä. Missä on pökkelöitä tai pönttöjä, on myös pikkulintuja huolimatta supikoirista ja villiminkeistä. Haukkojenkin liitoa saa myyrävuosina ihailla, mutta pesintään kelpaavista suurista, ylhäältä haaroneista puista on puute.



Lähteet:
Suomen Geologinen kartta ja Suomen Kallioperäkarttojen selitykset, karttalehdet 3123, 3114;
Jokamiehen geologia, Taipale-Parviainen 1995; Etelä-Savon ympäristökeskus; Etelä-Savon
maanmittaustoimiston arkisto; Uusi värikuvakasvio WSOY 1989; Iitin historia I, Halila 1939

Haastattelut:
Gunnar Kousa, Toivo Kousa, Arto Kousa, Martti Mörsky, Toivo Piira, Ahti Ruohoranta